Marikan tarina

img-20140601-wa0000.jpg

Kuinka sanoa kauniisti ihmiselle jolla on reilusti ylipainoa, että nyt kannattaisi laihduttaa? Olen tunnettu suorasukaisuudestani ja siitä, etten aina mieti mitä sanon, mutta joskus se tuottaa toivotun lopputuloksen. Seuraava tarina on tosi:

Pyysin kesällä ystävästäni Marikasta valokuvaa itsestään, joka olisi otettu puoli vuotta sitten, mutta sitäpä ei tahtonut löytyä. MIKSI? Johtuen siitä, ettei Marika halunnut itseään valokuvattavan. Lähes kaikki kuvat jotka on Marikasta otettu, on otettu salaa.

Syykin tähän selvisi pian. Marika ei ole koskaan ollut hoikka, vaan isokokoinen, lihava ja lopulta läski!

Nuorempana hän pelasi kaikkea mahdollista missä oli pallo tai kiekko ja kuului aina koulunsa urheilujoukkueeseen.

1990-luvun puolessa välissä Marika joutui pahaan kolariin, jonka jälkeen kaikki urheilu jäi pitkäksi aikaa. Vaikka Marika toipuikin kolarista, hän ei voinut enään harrastaa rakastamiaan lajeja.

Tämä ja "perhettyminen" saivat aikaan sen, että pikkuhiljaa kilot alkoivat kertyä ja kun ne salakavalasti lisääntyivät ei Marika kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. Peruslaiskana ihmisenä Marika osti aina vaan isompia vaatteita.

Jo vuosia Marika oli inhonnut itseään ja ulkonäköään ja vähintään yhtä kauan aloittanut laihdutuksen, joka aina lopahti ensimmäiseen kauppareissuun ja irtokarkkipussin ostoon. Kotonakin meni omat ja muiden karkit.

"Tuijan löysin entisen työpaikkani kautta ja olen ikuisesti kiitollinen hänen suorasukaisuudestaan ja siitä, että kerran hierottavana ollessani hän alkoi puhumaan laihdutusryhmistään ja siitä kuinka minulla olisi "mistä tiputtaa". En kuitenkaan ole mikään ryhmässä laihduttava ja päivän asiaa pohdittuani otin yhteyttä Tuijaan ja päätimme aloitta yhteisen taipaleemme."

Kun Marika otti minuun yhteyttä, en ollut aivan varma jaksaako Marika kaiken kieltäytymisen mitä edessä oli, mutta eikun härkää sarvista ja menoksi.....

Marika on aina ollut itsepäinen ja periksiantamaton, mutta ei ole osannut kohdentaa sitä omaan hyvinvointiin. Eikä alku ollut todellakaan helppo. Marika oli kuitenkin päättänyt onnistua ja itse olin päättänyt että Marika onnistuu. Siinä oli hyvä yhtälö lähteä yhteiselle taipaleelle.

"Ensimmäinen kuukausi meni vielä ihan hyvin, kun pidin ruokapäiväkirjaa eikä Tuijalta ollut vielä tullut sen suurempia "komentoja". Olin mielestäni syönyt ja juonut järkevästi, mutta vasta Tuijan ensimmäisen palautteen jälkeen tajusin ettei minun järkevä ole sama kuin laihduttajan järkevä. Ei riitä että kerran viikossa syö salaatin pizzan sijaan, vaan uusiksi on laitettava ihan kaikki mitä suustaan alas laittaa."

Ei Marikallakaan ihan helppoa ollut. Välillä soi puhelin tai tuli viesti.."mulla on nälkä!!, mitä mä syön, mun tekee mieli leipää??!!" Hetken kuluttua tulee kuvaviesti appelsiinisiivuista ja teksti "tässä on mun leipä." 

Sitkeästi ja sisulla Marika söi kahden-kolmen tunnin välein ja tuli tulokseen, ettei tarvitse napostella välipalojen/ruoan välissä mitään. Pieni välipala kulki aina mukana kassissa, vaikkapa omena.

Suurin vaikeus Marikalla tuli eteen kahden kuukauden jälkeen, kun pannaan pistettiin peruna-, pasta- ja leipätuotteet. Niistä luopuminen oli vaikeaa, mutta periksiantamatomuudellaan Marika jätti ne pois ruokavaliostaan.

Hätä keinot keksii ja "leipäpussin nuuhkimisella" Marika pystyi luopumaan rakkaasta leivästä.

"Parasta on ollut Tuijan vesijumppatunnit ja niitä kaipaa näin kesälomalla. Tunnit eivät olleet mitään "mummojumppatunteja" vaan altaassa meinasi tulla välillä hiki! Tuija on myös saanut minut liikkumaan ja nauttimaan siitä; jopa siinä määrin että elimistöni kaipaa liikuntaa. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, jos en jonain päivänä pääse liikkumaan. Liikuntani on painottunut edellämainittuun vesijumppaan ja sauvakävelyyn, johtuen aiemmin mainitsemastani kolarivammasta ja siitä seuranneesta lonkan nivelrikosta.

Olen sanomattoman onnellinen Tuijasta ja tästä yhteisestä saavutuksestamme; puoli vuotta meni nopeasti ja siinä määrin hyvin, että yhteistyömme jatkuu edelleen ja uusin tavoittein. Kiitos Tuija"

 img-20140608-wa0008.jpg

Tämän näköinen Marika katselee kesää 2014 uusin ilmein ja 32kg kevyempänä! Tästä on hyvä jatkaa seuraavat puoli vuotta kohti uutta kuvaa.

Olen seurannut Marikaa nyt ½ vuotta ja uskon että tämän naisen päättäväisyydellä pääsemme ihan mihin tuloksiin vaan!

Kiitos ja Onnea Marika!!!

8 KUUKAUTTA TAKANA !

 

Aika kuluu nopeasti, kesä on melkein mennyt ja elokuu kolkuttelee oven takana. Marika on jatkanut sitkeää taivaltaan kohti reilusti keveämpää olemusta.

"Mie romahan"...kuvastaa Marikan tuntemuksia tällä hetkellä, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla.

"Hieman vajaa 8kk on takana yhteistä "taivalta" Tuijan kanssa, enkä voi kuin olla tyytyväinen ja ehkä hieman yllättynytkin yhteisestä saavutuksestamme - niin hyvin kaikki on mennyt. Sen verran ON PAKKO mainita, että yli 42kg on tippunut painoa tänä aikana, enkä siltikään koe jääneeni paitsi mistään; päinvastoin olen saanut NIIN paljon....itsetuntoni- ja itsekunnioitukseni tärkeimpinä mainitakseni"

"En edelleenkään ole lipsunut kertaakaan, mistä olen erittäin ylpeä. En ole edes yhtä pientä herkkua tms. suuhuni laittanut salaa; tiedän varsin hyvin että se olisi ainoastan "omiin muroihin pissimistä". Ruokavalioni on pysynyt monta kuukautta samana, aktiivinen kuntoilu on kesällä jäänyt vähemmälle ja lonkkani oireillut, mutta eteenpäin on näköjään päästy".

Lipsumisen estossa on toiminut hyvänä apuna Marikan aviomies. Vaikka humorilla mennäänkin, niin uhkaus "mä soitan Tuijalle" tai "mä otan kuvan susta herkkujen kanssa ja lähetän Tuijalle" on toiminut.

Tänään oli punnituspäivä ja jo eilen sain viestejä.."mua jännittää niin että vapisen". Tiesin ettei kulunut kuukausi ollut Marikalle helppo. Oman lisänsä toi lonkan kipuilu ja siitä johtuva liikkumattomuus.

Aamulla ovesta asteli sisään kohtuu totinen mimmi, joka sanoi pelkäävänsä ettei mitään ole tapahtunut. Olimme aiemmin keskustelleet siitä, että paino alkaa jossain vaiheessa putoamaan hitaammin. Marika ilmoitti olevansa "hyvin pettynyt" jos tietty kg-määrä ei alitu.

Kaikkien mittauksien ja punnitusten jälkeen panttasin tietenkin kg määrää. . . tadaa...painosi on tippunut x-määrän...Marikan ilme oli näkemisen arvoinen =D!

"Ihan oikeesti????Täh??Mä en olisi ikinä uskonut että se on menny noin paljon!!!"

En tiennyt itkeekö vai nauraako nainen, sen verran järkyttynyt kuulema oli.

Se on palkitsevaa myös minulle nähdä Marikan aito riemu ja ilo, minkä hän on itselleen kovalla työllä hankkinut.

"En itsekkään tiedä mistä olen saanut tämän "vaihteen" päälle; onhan tässä kuitenkin laihdutuskuureja tullut ja mennyt kymmeniä. Tuijan panosta en voi tarpeeksi kiittää, ilman häntä tämä olisi jäänyt taas yhdeksi tuloksettomista yrityksistä".

"Asiat ovat elämässäni kääntynyt aivan päälaelleen; kaupan kassalta "kotimatkasuklaan" ostaneesta ja jopa lasten karkkipiilot tyhjentävästä ihmisestä (ja tämä tarina on tosi; olisin varmaan syönyt pöytään naulatut karkitkin pahimpina päivinä) on tullut nainen joka miettii kaupassa isokokoisen ihmisen ostoskärryjä katsellessa esim. että "tuohonkin on olemassa kevyempi vaihtoehto" tai "kannattaako tuon ostaminen". En kuitenkaan arvostele ketään, siihen minulla ei edes ole varaa. Tiedän millainen ja minkänäköinen olen ollut ennen enkä voi mistään syyttää (tai kiittää)kuin itseäni"

Tänään totesin Marikalle, ettei kesä ilman jätskiä ole mitään ja annoin luvan yhteen jäätelöön. Tähän asti Marika on taas "haistellut" muiden perheenjäsenten jätskejä. Lupasin vielä että Marika voisi syödä "Jättis-tuutin" mutta ei yhtään enempää. Pohdin mielessäni, että tekeekö jäätelö ihmiselle jolle ruoka on ollut kaikki kaikessa saman kuin alkoholistille? Eli otat yhden kaljan ja siitä se ralli taas lähtee....

"En vielä ole syönyt, enkä tiedä haluanko edes, koska tiedän jo nyt, että huono omatunto vaivaisi minua monta päivää sen jälkeen. Olisin halunnut kertoa teille miltä se maistuu, mutta ehkä ensi kerralla =) !"

"Toivon tarinani kannustavan ja luovan uskoa painonsa kanssa kamppaileville ihmisille; kaikkeen pystyy kun tarpeeksi haluaa. Kiitos Tuija - matkamme jatkuu."

Ja matka jatkuu... Mielestäni on ihailtavaa kun ihminen omaa noin huikean itsekurin. Katsoin tänään Marikan kuvaa joka oli otettu 8kk sitten, niin kysyin Marikalta "Ihan oikeesti, olitko sä tuon näköinen silloin?". Muutos on niin huima.

Saa nähdä mitä kaikkea matkamme varrelta löytyy. Nyt on jo löytynyt kadonnut itsekunnioitus ja itsetunto. Varmasti kaikkea muuta mukavaa on vielä edessä. Mutta nyt..näihin kuviin ja näihin tunnelmiin....

marikan_housut.jpg

 

Taas on hetki mennyt...9kk pullahdus...

Yleensä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...niin tässäkin tapauksessa...kuvan housut on ostettu kaksi vuotta sitten jolloin ne olivat piukat Marikalle. Jos housuissa olisi joustovyötärö, olisimme molemmat mahtuneet omiin lahkeisiimme.

"9kk ja 47,2kg..en oikein ymmärrä itsekään" ne olivat Marikan tämänpäiväiset sanat.

"Istuin toissapäivänä kahvilassa, jossa oli pari puolituttua henkilöä, joita en ollut nähnyt seitsemään kuukauteen; huomasin toisen näistä nyökkäävän suuntaani ja toteavan "toi on laihtunut"..tähän kaveri totesi:"niin on, varmaan 40 kiloa"!!! Ja sanotaan ettei miehet huomaa naisessa tapahtuvia muutoksia..."

Marika meinasi huutaa vieraaseen pöytään, että "tarkalleen 42kg" mutta malttoi mielensä.

Muutoksia ruokavalioon ja/tai liikuntaan Marika ei ole tehnyt moneen kuukauteen, mutta eipä tuo ole sairastanutkaan, eli kaikki tarpeelliset vitamiinit ja muut on saatu.

Marika ei ole retkahtanut kertaakaan, joten hän ei osaa sanoa miltä se kesän jäätelö maistui....mutta "no, okei; viime viikonloppuna söin 2x2cm palasen kotitekoista jauhelihapizzaa (ja siitäkin jäin heti kiinni kun mies lähetti Tuijalle kuvan)"

Nooh siinä sitten meni hetki setviessä kuka on kantelupukki ja kuka söi ja mitä...

"Tässä yhteydessä haluan lähettää terveiset ja ISOT kiitokset Tiinalle - jos tiedät mitä tarkoitan =) ! Muutama elinvuosi tuli kesällä naurun mukana lisää menetettyjen kilojen tilalle."

"Nyt on tilanne ja oloni sellainen, että vaikka "sortuisin" syömään jotain herkkua, tiedän ettei retkahdus olisi pysyvä. Tiedän mikä olen ollut ja mihin olen päässyt, enkä ikinä aio palata vanhoihin mittoihini."

"MAKE YOURSELF STRONGER THAN YOUR EXCUSES - teksti on nyt tatuoitu käteeni ja se on melko osuva motto jokaiselle laihduttajalle. Nyt se muistuttaa minua asiasta joka päivä, jos se joskus sattuisikin unohtumaan"

Jos Marikalle tällainen repsahdus tulisi, muistuttaisin omaan tuttuun suorasukaiseen tyyliini..en välttämättä edes kovin hienovaraisesti asiasta. Nyt kuitenkin uskon ettei minun edes tarvitse. Niin kovan itsekurin Marika omaa.

"Enkä yhtään tekstiä pysty kirjoittamaan kiittämättä Tuijaa, sanat eivät riitä kertomaan, mutta tiedän että ilman sinua en olisi nyt tässä tätä kirjoittamassa."

Marika toivottaa tsemppiä kaikille lukijoille "Jos minäkin olen onnistunut niin kyllä onnistut sinäkin"

Näin tällä kertaa..matkamme jatkuu vielä....

10 kk ...itkun paikka...

"Taas pääsi itku...10kk tuli täyteen yhteistä projektiamme ja 50kg on nyt rikki; tarkkaan ottaen 50,9kg."

"Joudun edelleen päivittäin hämmästelemään asiaa itsekin, koko prosessi on ollut henkisesti tosi iso ja tärkeä asia; meidän molempien kyyneleet sen kertoo. Mutta on tämä ollut palkitsevaakin....aiemmin oli esim. housuni kokoa 56 ja hetki sitten ostin farkut kokoa 40. Neuleen ostin viime viikolla ja se on kokoa S, aiemmin koko oli 3XL !!! On ihan älyttömän ihana tunne kun voi käydä vaatekaupoissa ja tietää niissä olevan minun kokoisia vaatteita"

"On käynyt jopa niin, että kesän alussa ostamani vaatteet on jo liian isoja päälläpidettäväksi"

Eräänä päivänä Marika pyysi minua kokeilemaan "uloketta" rintojen välissä, jonka hän oli löytänyt. " MIKÄ TÄÄ ON ???" Marika kysyi. Totesin sen olevan rintalastan pää ja miekkalisäke, mutta eipä Marika sitä kuunnellut sen tarkemmin. Seuraavana päivänä Marika soitti ja kertoi käyneensä lääkärillä asiasta. Lääkäri oli todennut että "se on miekkalisäke ja kuuluu olla siinä"..... niinpä....mutta kun Marika ei ole aikaisemmin löytänyt itsestään muuta kuin pehmeää ja nyt uudet "ulokkeet" ovat tulleet esiin. Näin hän itse kommentoi asiaa " olen löytänyt itsestäni kamalan paljon uusia luita ym. ulokkeita mistä en aiemmin tiennyt."

"Nyt ollaan tilanteessa jossa 10kk sitten asetetut tavoitteet on saavutettu; itse asettamani tavoitin jo aiemmin, mutta Tuijan asettama (joka alussa mielestäni tuntui täysin päättömältä) tavoitettiin viimeisen kk:n aikana. Uudet tavoitteet on taas laitettu ja nyt niitä laitellaan kuukausi kerrallaan."

"Olin tänään salilla ja laitoin tankoon painoa tuon 50kg ja arvatkaa miltä tuntui kun yritin sitä nostaa...IHAN JÄRKYTTÄVÄÄ...kokeilkaa ihmeessä."

Mietin itse tuota määrää ja tuolla tavoin se sai todellakin konkreettisen merkityksen. 50kg painaa pieni nainen.... Kysyimme Marikalta että miltä tuntuisi heittää 50kg reppu selkään ja kävellä Hämeenlinnassa sijaitsevan Aulangon "Karhuluolan rappuset" joita on 322 kpl? Vastaus oli "ei pysty".

Ruokavalioon Marika ei ole tehnyt muutoksia moneen kuukauteen koska "ei ole ollut tarvetta ja tuloksia on tullut eikä ole tarvinnut "nähdä nälkää". Ja sitä Tuijan lupaamaa "kesäjäätelöä" en syönyt.

"Liikuntaa olen harrastanut (lonkkani ehdoilla) sitäkin samalla tavalla kuin oikeastaan koko kesän; vesijumppaa, pyöräilyä ja salilla käyntiä."

"Olemme useampaan otteeseen kotonakin puhunut mieheni kanssa tästä "matkasta" ja todenneet saman, ilman Tuijaa en koskaan olisi tähän pystynyt enkä tarpeeksi pysty häntä kiittämään. Enkä kuitenkaan vieläkään koe jääneeni mistään paitsi, päinvastoin."

"Olen sanaton ja itsekin ihmeissäni. Kiitos Tuija, jatkamme yhdessä."

Parasta tässä ajassa on ollut Marikan puhelin soitot, joissa hän on muutamaan otteeseen kertonut, etteivät edes tutut tai lapsuudenystävät tunne häntä. Marika nauraa puhelimessa ja kertoo hulvattomista tapaamisista ihmisten kanssa, joissa yrittää todistella kuka hän on.

Näillä tarinoilla jatketaan....

11 kuukautta ja voittokulkumme jatkuu...

"Tuntuu etten keksi enää uutta kirjoitettavaa ja toistelen samoja asioita kuukaudesta toiseen. Sama tahti siis jatkuu; ruokavalio suht ennallaan, liikuntaa aiempaan malliin ja paino oli taas pudonnut niin, että kokonaismäärä tänään oli 55,1kg ja aikaa siis on mennyt tuo 11kk."

Tämän kuukauden aikana Marika oli viikon lomareissulla etelän lämmössä ja osasi ottaa rennosti varmaan ensimmäisen kerran tänä aikana. Edelleenkään hän ei koskenut leipään tai perunaan.

"Pääruokavalioni koostu edelleen samoista asioista; aamupuuro, salaattia, jotain proteiinia (liha, kala tai kana), rahkaa ja hedelmiä. Nyt alkaa kaupassa olemaan taas hyviä appelsiineja ja mandariineja. Appelsiini on älyttömän hyvää rahkan kanssa!!"

"Olen pariin kertaan käynyt juttelemassa Tuijan muiden laihduttajien kanssa ja on kiva jakaa kokemuksia ja toivottavasti höpinäni ja esimerkkini luo muihinkin uskoa onnistumisesta"

Marika joutuu tai mielestäni pääsee vihdoin kauan odottamaansa (tai inhoamaansa) lonkkaleikkaukseen emmekä saa kuulla Marikan tarinan viimeistä kuukautta ajallaan, mutta senkin aika tulee vielä.

"Tuo punnitus saattaa muutenkin olla ensimmäisen kerran plusmerkkinen sillä joudun pidemmälle "pakkolevolle" ja kaikki liikunta keskeytyy joksikin aikaa"

Toivottavasti saamme Marikan pian kuntoon, että hän pääsee harrastamaan kaikkea mistä pitää ilman kipuja. Ja miksi emme saisi? Se päättäväisyys mikä Marikalla on, kuten olette huomannet kuluneen vajaan vuoden aikana luo uskoa siihen että paluu normaalielämään tapahtuu pian.

"Koko tämä aika on kuitenkin ollut (arvatenkin) eritäin antoisaa ja itsellenikin on auennut ihan uusi maailma; niin henkisesti, fyysisesti kuin ruokailutottumuksienkin suhteen."

"Kiitos Tuija; on jaettu parit itkut ja useammat naurút yhdessä ja koen saavutuksen olevan upean yhteistyömme tulosta."

 

imagejpeg.jpg

 

 

Tässä on 11 kuukauden tulos...lähtökohta...ja

 

 

 

 

 

tuntematon.jpg

 

Maali 11 kuukauden jälkeen...

TASAN VUOSI!

Joulu tulee ihan kohta, mutta sitä ennen Marikan kuulumiset!

Poikani kysyi minulta tänään:"muistatko äiti mitä tapahtui tasan vuosi sitten?". En muistanut jolloin hän palautti mieleeni, että on tasan vuosi siitä kun istuin Tuijalla ja aloitimme yhteisen projektimme. Vuosi on kyllä vierähtänyt todella nopeasti ja siihen on mahtunut tunteita laidasta laitaan; onnistumisen riemua ja epätoivon tuskaa.


Nyt kuukauteen en ole tehnyt mitään liikunnallista tms. koska olin marraskuun alkupuolella lonkkaleikkauksessa. Uimisen tai kuntosalillakäynnin tms. liikunnan saan aloittaa vasta joulun jälkeen/vuoden vaihteessa. Nyt olen vaan köpötellyt kahden kepin kanssa tiukkojen liikuntarajotteiden kanssa. Tästä syystä 12 kuukauden punnitustakaan emme ole tehneet ja sen tulos pelottaakin. 


Odotan kiivaasti lupaa liikunnan aloittamiseen ja sitä ilon tunnetta kun huomaan pystyväni uusiin asioihin liikunnan saralla; ehkä pääsen jossain vaiheessa kevään aikana Tuijan kahvakuulatunneillekin. 


Mieli on ravinnon ja painon suhteen hiukan ristiriitainen, kun Tuija on antanut luvan totutella "normiruokaan", mutta pelkään kilojen kasaantuvan takaisin kun en pysty nyt liikkumaan joten en edelleenkään ole syönyt esim. perunaa tai leipää; ainoana poikkeuksena joitain riisikakkuja. Pastaa olen syönyt hiukan useammin kuin aiemmin mutten päivittäin sitäkään.


Loppujen lopuksi koko vuodesta "viivan" alle jää kiitollisuuden tunne sillä kuten aiemmissakin tarinoissani olen kertonut, en koskaan olisi saavuttanut tätä ilman Tuijaa. Tänä päivänä voin kulkea ihmisten ilmoilla häpeämättä ulkonäköäni/kokoani ja voin ostaa vaatteeni mistä tahansa kaupasta eikä vaan sellaisista mistä löytyy isojen tyttöjen osasto. 


Hauskaa Joulua ja vuodenvaihdetta kaikille tarinaamme seuranneille ja tsemppiä kaikille laihduttajille; jos minä onnistuin onnistut sinäkin!